Virheellisten prioriteettien ilmiö: miksi ongelma, jonka ryhmä asettaa kärkeen, on yleensä alavirrassa, ja mitä simuloitu huone kertoo äänestämisestä verrattuna syiden kartoittamiseen.

Miksi jakautuneen äänestyksen syy-yhteyskysymyksestä pitäisi siirtyä eteenpäin eikä raueta hiljaa, ja miten sen ohjaaminen muille ryhmille estää yksittäistä ryhmää ohjailemasta karttaa.

Miksi lyhyeltä listalta kannattaa varata muutama paikka sivuutetuille ajatuksille, joilla on lähde, ja mitä se tekee huoneelle, joka asettaa järjestykseen tunteen perusteella.

Miten tuhannet ihmiset pienissä huoneissa päätyvät yhteen syykarttaan: erilliset seinät, yhteiset kysymykset, kulkevat väitteet, vain kirjoittajiensa yhdistämät sanamuodot ja yhdeksi yhdistetyt kartat.

Jokainen True Causesin taustalla oleva luku sen mukana toimitettavista simulaatioista: äänestämällä ja kartoittamalla löydetyt syyt, ryhmän koko, virhejyrkänne ja se, mitä huoneen sisäinen vähemmistö voi tehdä ja mitä ei.

True Causes toteuttaa strukturoitua demokraattista dialogia verkossa: viidenkymmenen vuoden tutkimus, jolle se rakentuu (Warfield, Christakis, Laouris, Dye, Ashby, Miller), missä se poikkeaa siitä ja miten se eroaa Poliksesta ja Habermas Machinesta.

Kunnat, suuret organisaatiot, valvontaviranomaiset, ammattiliitot ja henkilöstöt, yliopistot, poikkeamatutkinnat: mihin syykartta, jossa erimielisyydet säilyvät, on hyödyllinen ja mitä se ei tee.

Seitsemän ongelmaa, jotka vuoden 2011 verkostoituneet liikkeet jättivät auki (ei ohjelmaa, oireet syiden sijaan, epäviralliset johtajat, pelko, mittakaava, tartunta, sponsorointi), ja miten yhteinen syykartta vastaa kuhunkin, myös siihen, missä se jää vajaaksi.

21 kielimallia, 14 personaa, 120 asumista koskevaa syy-yhteyttä: persona ei muuttanut mitattavasti sitä, mitkä yhteydet hyväksyttiin. Heikommat mallit erehtyivät; kyvykkäät olivat samaa mieltä useimmista yhteyksistä ja jakautuivat johdonmukaisesti lopuista. Mitä se merkitsee mallipaneeleille.